Remedy suunnittelee First North -listautumista – yhtiö kasvamassa usean projektin pelibränditaloksi

Konsoli- ja tietokonepeleihin keskittyvä suomalainen peliyhtiö Remedy Entertainment Oy selvittää yhtiön listaamista Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämälle First North Finland -markkinapaikalle. Yhtiö harkitsee myös osakeannin toteuttamista mahdollisen listauksen yhteydessä. Listautumisen arvioidaan tapahtuvan toukokuun 2017 aikana.

Read the press release in English.

Mahdollisen listautumisen ja osakeannin ensisijaisena tavoitteena olisi yhtiön kasvustrategian toteuttaminen sekä uusien omien pelien kehitys- ja kaupallistamiskustannusten rahoittaminen.

”Olemme strategiamme mukaisesti kehittämässä liiketoimintaamme kohti moniprojektimallia, jonka avulla voimme tuoda globaaleille markkinoille korkealaatuisia pelejä aiempaa nopeammin. Tavoitteenamme on olla yksi maailman arvostetuimpia peliyhtiöitä”, kertoo Remedyn toimitusjohtaja Tero Virtala.

Remedyn tavoitteena on jatkossa ottaa vahvempi rooli peliteollisuuden arvoketjussa ja omistaa omat pelibrändinsä. Näin yhtiöllä on edellytykset entistä parempaan taloudelliseen menestykseen sekä pitkäikäisten pelibrändien rakentamiseen yhdessä tarkasti valikoitujen yhteistyökumppanien kanssa.

”Remedy on kansainvälisesti merkittävä peliyhtiö, joka hallitsee sekä pelialan liiketoiminnan että luovan sisällöntuotannon ja huipputason teknologian. Menestyvä peli vaatii kokemusta ja taitoa rakentaa kestävä brändi, korkealaatuista ja monipuolista pelinkehitysosaamista sekä kykyä kaupallistaa pelejä koko niiden elinkaaren ajan. Mahdollinen listautuminen tarjoaisi keinoja nopeuttaa yhtiön kasvua vahvan rahoituspohjan avulla”, kertoo Remedyn hallituksen puheenjohtaja ja perustaja Markus Mäki. 

“Vuosi 2016 oli Remedylle menestyksekäs, edustamamme konsoli- ja tietokonepelimarkkinat jatkoivat vahvaa kasvuaan. Liikevaihtomme kasvoi 19,4 %, ollen 16,4 M€. Liikevoittomme oli 3,9 M€. Erinomaiseen taloudelliseen kehitykseen vaikuttivat Quantum Break -pelin julkaisu keväällä 2016 ja omistamamme peliportfolion tuotot sekä kehitysvaiheessa olevat projektit”, Tero Virtala jatkaa.

Quantum Break

Remedyn on luonut yli 20-vuotisen uransa aikana ikimuistoisia, toiminnantäyteisiä ja elokuvamaisia elämyksiä pelaajille. Yhtiö on rakentanut Max Paynen ja Alan Waken kaltaisia menestyneitä, räätälöityjä pelibrändejä niitä rahoittaneiden yhteistyökumppaneiden kuten Microsoftin ja Rockstar Gamesin kanssa. Vuosien varrella Remedyn pelit ovat saaneet yli 100 kunniamainintaa ja palkintoa alan arvostetuimmilta tahoilta, mm. Time-lehti on palkinnut Alan Waken vuoden parhaana videopelinä.

Tällä hetkellä Remedy kehittää yhteistyössä korealaisen Smilegate-julkaisijan kanssa jatko-osaa CrossFire-peliin, joka on yksi maailman suosituimmista first person shooter -peleistä. Yhtiöllä on myös työn alla kunnianhimoinen peliprojekti koodinimeltään P7. Remedyn strategiaan kuuluu pelien julkaiseminen aiempaa laajemmalle laitevalikoimalle, minkä vuoksi yhtiö kehittää Northlight®-peliteknologiaansa myös PlayStation 4 -pelikonsoleille.

Lehdistötilaisuus torstaina 27.4.2017 kello 9.30 alkaen

Remedy järjestää lehdistötilaisuuden tänään torstaina 27.4.2017 kello 9.30 alkaen Helsingin Pörssin tiloissa (Fabianinkatu 14, Helsinki).

Remedy Entertainment Oy on Espoossa vuonna 1995 perustettu kansainvälisesti menestynyt peliyhtiö. Remedy kehittää tarinallisia ja visuaalisesti näyttäviä konsoli- ja tietokonepelejä, joita julkaisevat tunnetut kumppanit kuten Microsoft, Rockstar Games ja Smilegate. Remedyn julkaisemia pelejä ovat mm. Death Rally (1996), Max Payne (2001), Max Payne 2: The Fall of Max Payne (2003), Alan Wake (2010), Alan Wake’s American Nightmare (2012) ja Quantum Break (2016).

Lisätietoja

Toimitusjohtaja Tero Virtala
Puhelin: 09 435 5040
Sähköposti: tero.virtala@remedygames.com

Viestintäjohtaja Thomas Puha
Puhelin: 09 435 5040
Sähköposti: thomas.puha@remedygames.com

Tiedotteen sisältämää tietoa ei tule tulkita tarjoukseksi myydä tai tarjouspyynnöksi ostaa arvopapereita, eikä arvopapereita myydä alueilla, joilla kyseisten arvopapereiden tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen tai muun kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista. Sijoittajien ei tule hyväksyä mahdollista arvopapereita koskevaa tarjousta tai hankkia arvopapereita, joihin tämä dokumentti viittaa, elleivät he tee sitä Yhtiön julkaisemaan tai levittämään soveltuvaan esitteeseen sisältyviin tietoihin perustuen.

Tämän tiedotteen sisältöä ei saa julkistaa tai levittää suoraan tai välillisesti kokonaan tai osittain Australiassa, Kanadassa, Hongkongissa, Japanissa, Uudessa-Seelannissa, Singaporessa, Etelä-Afrikassa tai Yhdysvalloissa. Tämä kirjallinen materiaali ei ole tarjous arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita saa tarjota tai myydä suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten mukaisesti tai ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Tiettyjen valtioiden lainsäädäntö voi asettaa rajoituksia tämän kirjallisen materiaalin levittämiselle ja mahdollistesi tarjottavien osakkeiden tarjoamiselle tai myymiselle. Asianmukaisten tietojen hankkiminen sanotuista rajoituksista tai rajoitusten noudattaminen eivät ole Yhtiön vastuulla. Yhtiöllä ei ole minkäänlaista oikeudellista vastuuta näiden rajoitusten rikkomuksista riippumatta siitä, ovatko tällaiset rajoitukset mahdollisesti tarjottaviin osakkeisiin sijoittamista harkitsevien tiedossa vai eivät.

Kuvamateriaali

Tero Virtala, Remedyn toimitusjohtaja

Remedyn logo tummalle taustalle

Remedyn logo vaalealle taustalle

We are hiring

Remedy is looking for smart and skilled people to join our exciting unannounced projects. We offer competitive benefits and a chance to work with industry leading talent and technology.